Tarun alku

SC Sonics ja Turku Sonics ry perustettiin perinteiseen tapaan muutaman kaveruksen kuningasajatuksen pohjalta. Kuningasajatuksen, jossa oli pohjalla villi kuva siististä hommasta, omasta salibandyjoukkueesta. Nämä muutamat kaverukset tunnustivat nimiä Ville Kulmala, Juha Laukkanen ja Jani Lilja. Kaikki tämä tapahtui keväällä 1996 ja kesäkuun alussa alkoi itse joukkueen kasaaminen.

Useat virvokkeiden avulla pidetyt suunnittelupalaverit tuottivat tulosta ja SC Sonics oli syntynyt. Huhut kertovat nimen syntyneen erään Oasikseen hurahtaneen perustajajäsenen fiksaatiosta Supersonic-kappeleeseen. Kirjainyhdistelmälle SC ei ole tähän päivään mennessä löytynyt selitystä, mutta se maistuu pirun hyvältä joukkueen nimessä. Ylpeinä Turun kansalaisina itse yhdistyksen nimeksi tuli yksinkertaisesti Turku Sonics ry.

Viralliseksi kaikki muuttui 27.6.1996, kun yhdistyksen rekisteröintipaperit saatettiin matkaan ja hallitus muodostettiin perustajajäsenistä. Noppa päätti Juha Laukkasen puheenjohtajaksi, Ville Kulmalan varapuheenjohtajaksi ja Jani Liljan rahastonhoitajaksi.

Ensimmäisenä toimintavuotena ei vielä lähdetty divareihin, vaan joukkueen rungoksi muodostunut kymmenen hengen porukka neppaili epävirallisissa turnauksissa ja metsästi samalla uutta verta rinkiin.

6-5-4-3

Keväällä -97 tilanne alkoi näyttämään paremmalta, kun taitoa ja tahtoa tuli joukkueen rinkiin uusien pelaajien mukana ja loppujen lopuksi 18 pelaajan rinki sysäsi itsensä VI-divariin tekemään itselleen nimeä.

Ensimmäinen kausi päättyi parhaalla mahdollisella tavalla, kun joukkue nousi yhden tasapelin rasittamana viidenteen divisioonaan ihmettelemään. Tulevaa kautta ajatellen joukkueessa ei tapahtunut suuria muutoksia ja uusi haaste otettiin vastaan intoa puhkuen.

Kun keväällä -99 alettiin katsoa missä oltiin, ei taaskaan tunnettu suuria pettymyksen tunteita, vaan sarjanousu neloseen koettiin yhden pisteen erolla toiseksi tulleeseen Wankersiin. Allekirjoittaneelle tuo kausi oli jatkuvien polvivaivojen vuoksi ainoa pelaajana ja varsinkin viimeisessä turnauksessa olleesta 3-2 voitosta Wankerseja vastaan jäi lämpimiä muistoja. Viimeisestä turnauksesta suunnattiin suoraan perinteitä aloittaen laivamatkalle, jossa laivan infopisteessä toiminut ystävällinen neiti suostui pistämään Wankers-pelin videokasetin pyörimään Silja Linen videokanavalle ja pääsimme nauttimaan porukalla peliesitystämme. Luonnollisesti ennen tätä joukkueen jäsenet olivat ahkerasti kiertäneet laivalla kytkemässä yleiset televisiot päälle :) Kauden päätteeksi pistepörssi oli hienoa luettavaa, kun neljä pelaajaa iski yli 15 maalia, mm. Pekka Peippo ja Toni Karsikas. Kyseenalaisen ennätyksen teki allekirjoittanut 27 jäähyminuuttinsa kanssa maalivahdin tontilta.

Neljänteen divariin lähdettiin tällä kertaa huomattavasti kaventuneella pelaajamateriaalilla ja kohtaloksi koitui sarjassa neljäs sija. Edellisten kausien tapaa Niko Vihervuori voitti jälleen pistepörssin suhteellisen isolla kaulalla seuraaviin ja hyvä niin, sillä neljännestä sijasta huolimatta kohtalona oli jälleen sarjanousu ja kolmonen oli tosiasia. Tällä kaudella myös joukkueen poliisi Miikka Laaksonen oli elementissään 41 jäähyminuutin voimin ja taidettiin myös kokea sellainen ihmetys, että joukkueella oli kaksi veskaria ringissä Juhani Saksan ja Ville Mertamon taistellessa pelipaikasta.

Kolmosessa viihdyttiin useampi kausi

Ensimmäinen kausi kolmosessa meni pitkälti totuttelun merkeissä ja sarjan keskivaihe tuli tutuksi yhdeksän tappion tuijottaessa vastaan sarjan päättyessä. Sinänsähän tuon voi ymmärtää, sillä viidenneksi tulleiden Sonicsien edessä olivat mm. NaSSe, SalPa ja SC Hextall.

Sonics juhlii maalia Salohallissa.

Toinen kausi kolmannessa divarissa osoitti jo jonkinlaisia heräämisen merkkejä, kun Sonics kipusi sarjataulukossa kolmannelle sijalle, vaikkakin kärkikaksikkoon jäi edelleen seitsemän pistettä eroa. Kauden alussa joukkueeseen tuli myös lukuisia uusia kasvoja, joista Kari Jakobsson pisti Nikon tiukoille pistepörssin suhteen. Niko otti pistepörssin ykköspaikan itselleen takaisin sisuuntuneena viime kauden jaetun ykköspaikan jälkeen, jossa tuolloinen tulokas Jan Gustafsson niisti maalimäärällään Nikolta tittelin.

Kolmanteen kauteen kolmannessa divisioonassa lähdettiin uusissa kuvioissa, sillä muutamia kausia aikaisemmin pelaajarinkiin liittynyt Kim Boman aloitti päätoimisena valmentajana, apunaan joukkuehengen kohottajana Laukkanen ja megafonina Lilja. Joukkue uudistui kauden aikana jonkin verran ja maalivahtikaksikoksi saatiin kaksi huippunimeä, Ville Paajanen ja Kim Hartman, joista jälkimmäinen päätti kauden torjuen yhdeksän voittoa ja kaksi tasapeliä, jotka nuokin tuli kesken pelin veräjän suulle astumisen kautta. Sarja muodostui kahden kovan, SC Sonicsien ja Sheriffsien kaksinkamppailuksi, joka päättyi tiukkojen vaiheiden kautta SC Sonicsien voittoon ja sarjanousuun. Joukkueet päätyivät tasapisteisiin kauden päätteeksi, mutta Sonics oli ansaitusti vienyt kauden kummatkin keskinäiset kohtaamiset (2-1, 5-6) ja ansaitsi näin paikkansa auringossa sysäten Sheriffit karsintoihin. Kausi päättyi riehakkaaseen saunailtaan ja kovin yllättäen, laivamatkaan.

Nousu kakkosdivariin on varmistunut!

Kakkonen yhtä Via Dolorosaa

2. divisioona toi täysin uuden maailman turnauksiin tottuneelle joukkueelle, sillä pelit olivat aina yksittäisiä otteluita keskellä viikkoa ja viikonloppuisin. Kotiareenaksi Sonicseille muodostui Kylpylähotelli Caribian halli, jonka kattokristallit loivat lähes juhlallista tunnelmaa, kunnes todellisuus iski silmille. Joukkue valitsi yksimielisesti kapteeniksi Juha Ahtisen, jonka kohtalo tuli kuvastamaan koko kauden etenemistä Juhan loukatessa polvensa leikkauskuntoon ennen sarjan alkua ja koko kausi oli ohi. Kausi alkoi niukalla 3-2 tappiolla AFC Campukselle, eikä TuWea vastaan koettu 2-6 tappiokaan ollut niin selkeä kuin numerot antoivat ymmärtää. Kauden ensimmäisessä kotiottelussa kuitenkin SalPa tuli ja pisti lukemat 2-11 taululle, joka sai pelaajien ilmeet mietteliäiksi. Jostain syystä sarjaa suvereenisti hallinneet Karhut olivat kauden kummassakin kohtaamisessa tiukoilla Sonicseja vastaan ja ensimmäisessä pelissä kotonaan väänsivät niukan yhden maalin voiton. Ensimmäinen piste saatiin plakkariin, kun Sonics matkasi 15.11. Uuteenkaupunkiin ja niisti 4-4 tasapelillä USB:ltä pisteen. Jo viikon päästä Sonics sai kotona vastaansa NaSSen, joka poistui Caribiasta 3-2 tappio niskassaan. Näitä otteluista seurasi kuitenkin totaalinen romahdus ja seuraavan kolmen ottelun maalisuhde oli surullinen 6-30, kunnes tammikuussa TuWe nöyrtyi 5-4, jälleen kerran Caribiassa. Tätä ottelua seurasi kummallinen ottelu Salossa, jossa erinäisten vaiheiden kautta SalPa voitti 8-6 ja Ilkka Fager muistettiin pelaajana, joka joukkueen kapteenina sai äänenkäytöllään salolaisen katsojamassan vihat niskoilleen. Loppukausi meni tappioputkessa, mitä nyt välissä pelattiin tavaramerkiksi muodostunut tasapeli USB:n kanssa (Sonics ja USB ovat kohdanneet neljä kertaa ja jokainen ottelu on päättynyt tasan 3-3 tai 4-4). Kauden puolessa välissä myös koettiin sellainen kummajainen historian kirjoissa, että valmentajana toiminut Boman astui taustajoukkoihin ja pelaajamateriaalissa vaikuttanut Toni Korhonen, Litmasen loukkaantumisia vastaan kehittämän vastuskyvyn omaava tahtopelaaja, siirtyi vemppalistalta valmennukseen. Monia kokemuksia rikkaampana tie johti takaisin kolmoseen ja turnausleipien voitelemiseen.

Kauden päätteeksi Sonics sai kutsun pelaamaan Amsterdamiin, jossa SC Sonicsien perustajajäsenistä Ville Kulmala oli jo ehtinyt perustaa uuden joukkueen, UA Sonicsit. Heinäkuun lopulla suunnattiin sitten pitkälle viikonloppureissulle hakemaan murskavoitto Hollannin mestarista, UA Sonicsista, sekä hieman tiukempi voitto maajoukkueesta ja all stars -porukasta koostuneesta joukkiosta.

Kahden joukkueen voimin takaisin voittojen tielle

Kausi 2004-2005 käynnistyi pelaajarungon pysyessä pitkälti samana kuin edelliselläkin kaudella ja voittoja alkoi tippumaan mukavasti. Menestyksen esteenä kuitenkin oli kyvyttömyys voittaa päävastustajansa, mistä todisteena oli kauden neljä tappiota juuri Sonicsien tavoin kakkosesta tippunutta ex-NaSSea, nykyistä SB Naantalia ja SBS Maskua vastaan. Näitä otteluita lukuun ottamatta kausi eteni hyvissä merkeissä ja pelaajaringissä riitti huumoria jatkuvista loukkaantumisista huolimatta. Kauden kohokohta oli varmaankin helmikuinen retki Maarianhaminaan, jossa onnistui kaikki, mitä vain voi toivoa ja tuliaisina oli 2-10 voitto Penalty Boysia vastaan, sekä 7-1 voitto AFC Campus III:sta vastaan.

Kaudella 2004-2005 esiteltiin myös uusi tulokas Sonics-perheeseen, kun viidennessä divisioonassa debytoi Supersonics, joka koostui Sonicsien kehäraakeista, kuten Juha Laukkanen, Kim Boman ja Jan Gustafsson. Tulokkaalla ei ollut mitään kummempaa tavoitetta kuin pitää kaveriporukalla hauskaa ja hieman jopa yrittää kuntoilla siinä samassa. Kausi päättyi kuuden voiton myötä Jan Gustafssonin viedessä pistepörssin 33 pisteellä. Kauden tilastokummajaisena oli maalivahti Markku Jangerin tekemä maali sarjapelissä, ensimmäisenä maalivahtina Sonicsien historiassa. Markku avasi pelin heittämällä hirveän pommin vastustajan maalille, jossa pallo pomppasi ohi hölmistyneen maalivahdin pakin jalan kautta.

Supersonics joukkuekuvassa.

Lähihistoriassa iloa ja surua

Kun kummankin Sonics-joukkueen viimeisten otteluiden päättymisestä oli kulunut viikko, iski joukkuetta kammottava tragedia, kun uutinen joukkueen monivuotisen jäsenen ja ilopillerin Kim Bomanin äkillisestä menehtymisestä tiedotettiin pelaajille. Kim oli pelaajien keskuudessa pidetty henkilö niin pelaajana kuin johtoportaan jäsenenä ja uutinen ystävän menetyksestä otettiin vastaan täytenä shokkina. Joukkueen foorumilla ollut muistokirjoituspuu osoitti Kimin vaikutuksen ympäristöönsä, kun viisikymmentä pelitoveria ja ystävää kävi kunnioittamassa Kimin muistoa.

Mennyt kesä kului sulatellessa tapahtuneita, kunnes heinäkuun lopulla alkoi taival kautta aikojen ensimmäiseen Amsterdamned Floorball Cupiin. Kaksipäiväinen turnaus pelattiin Amsterdamin Olympiastadionin kupeessa ja pelejä noihin päiviin mahtui yhteensä kahdeksan kappaletta. Ilman tappioita alkusarjasta selviytynyt Sonicseista ja Supersonicseista koostunut poppoo taipui välierissä ja pronssiottelussa vasta rangaistuslaukauksien jälkeen ja joutui tyytymään neljänteen sijaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli neljän parhaan pistemiehen joukossa kolmen Sonics-miehen joukko.

1.10.2005 alkaa Sonicsien historian yhdeksäs sarjakausi ja kausi päättyy siihen tosiasiaan, että joukkueemme on saavuttamassa kymmenen vuoden kunnioitettavan iän. Aikojen alussa kuudennessa divarissa olleista vanhoista paarmoista on edelleen sitkeästi mukana Niko Vihervuori (123 ottelua, 104+86), Toni Karsikas (123 ottelua, 67+41), Pekka Peippo (104 ottelua, 50+26) ja Ilkka Fager (89 ottelua, 13+22), sekä managementin puolella Juha Ahtinen (96 ottelua, 12+15), Juha Laukkanen (35 ottelua, 2+3) ja Jani Lilja (18 ottelua, 0+2).

Turussa 13.9.2005,
Jani Lilja