Etusivu
Kausi
Pelaajat
Tilastot
Historia
Seura
Foorumi
Intranet

Putki poikki - vieläpä komeasti [27.1.2010]

Huittisten reissusta ei uutista jaksanut kirjoitella kun ties monetta kertaa tuli tappio samalla kaavalla. Tiistaina meininki oli toinen kun nappisuoritus osui oikeaan paikkaan ja Ryhti palautettiin takaisin jumbosijalle. Ennen ottelua kaipailtiin ratkaisijoita kun alkukauden kaksi kovinta maalintekijää olivat telakalla. Maalintekijöitä löytykin peräti seitsemän, aiemmissa otteluissa tuhlaillut Joonas Tuominen iski kahdesti. Pisteille pääsivät myös molemmat tammikuussa Sonics-paitaan paluun tehneet Korhosen veljekset.

Sonics sai ensimmäisessä erässä kovasti kaivatut onnistumiset ja hyvä henki saatiin päälle. Vielä alussa Ryhdilläkin oli omat paikkansa, mutta toiseen ja kolmanteen erään hyökkäysrynnistyksen jo laantuivat. Puolivälissä taululla oli viiden maalin ero ja kotijoukkueella peli pääosin kontrollissa.

Ottelutilastot

Pitkä tappioputki saatiin siis komeasti päätökseen. Ottelut jatkuvat kahden viikon päästä tiistain TPS- ja torstain KoPo-otteluilla.

Ei kommentteja
Kirjoita oma kommenttisi:

Nimimerkki:

Et ole kirjautunut sisään. Kirjaudu tai luo uusi käyttäjätunnus.